maanantai 12. tammikuuta 2015

ARVONTA: Onnettaren suosikki

VAU! Kiva, kun arvonta sai osallistujia! :) Etukäteen epäilin, viitsiikö kukaan osallistua arvontaan, joka on niin kotikutoinen ilman merkkituotepalkintoja. Olikin siis huikea yllätys, kuinka moni lopulta lähti mukaan tavoittelemaan valoa ja kirkkautta tammikuuhunsa!

Oli mielenkiintoista lukea osallistumiskommentteja. Vaikka en niihin vastannutkaan, luin jokaikisen ajatuksella ja useaan otteeseen! Mieltäni lämmitti se, että monet toivoivat luettavaksi juttuja, joita Tipulassa on muutenkin ollut. Selvästikään täältä ei olla tultu hakemaan vinkkejä päivän asuun tai seuraavaan juhlameikkiin tai -kampaukseen. :D

Ilahduin erityisesti siitä, että leipomis- ja ruoanlaittojutuille olisi kysyntää. Tipulassa oli alkuaikoina lähinnä vain ruokia, mistä tuli pienoinen ähky itselleni ja oli kiva tehdä välillä postauksia muistakin aiheista. Nyt olen alkanut kaivata kokkailujen kuvaamista, joten ehkä ruoanlaittoa alkaa näkyä Tipulassa taas hitusen enemmän. Varsinkin, kun päästään herkullisen helmikuun puolelle. Kiva siis, että kokkailupostauksille olisi lukijoita!

Pieni askartelija sisälläni, sekä toinen pieni askartelija päiväunillaan, ilahtui myös siitä, että askartelutouhumme ovat kiinnostaneet ja niistä on jopa saatu ideaa omiin töihin. Jes!

Tämän pitkän alkupuheen jälkeen päästään vihdoinkin asiaan. Nimet lapuille, laput ympäri ja ämpäri sekaisin ja lopulta Haisuli-mukiin:



Oikein paljon siis onnea Kati! En löytänyt profiilistasi yhteystietoja, joten laittaisitko minulle osoitetietosi sähköpostiin tipulassa(at)gmail.com?

Arvontalapuista oli enemmänkin iloa:


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)