maanantai 30. marraskuuta 2015

Blogien joulukalentereita

Joulukuun lähestymistä ei voi olla huomaamatta blogeja lukiessa, sillä niin monessa paikassa pyörähtää huomenna käyntiin joulukalenteri. Ihanaa, että monet ovat innostuneet jakamaan joulunodotusta blogissaan!

Meiltä löytyy partiolaisten ja paikallisen sanomalehden joulukalenterit sekä Tipulan joulunkin puolella esitelty lasten joulukalenteri. Yhden luukun teen Onni Blogien joulukalenteriin, mutta muuten Tipulan joulukalenteriin ei ole mitenkään riittänyt aika ja ehtiminen. Tänä vuonna tyydyn siis ihastelemaan ideoita ja luukkuja muista blogeista. :)


Koska blogijoulukalentereita on valtavasti ja paljon erilaisia, ajattelin koota tähän joitain blogeja, joista sellainen löytyy huomisesta eteenpäin. Jos sinunkin blogistasi löytyy joulukalenteri, lisää se ihmeessä listaan mukaan!

Linkitys tapahtuu vaaleansinistä Add your link -painiketta klikkaamalla. Laita URL-kohtaan blogisi tai ensimmäisen luukkusi osoite, muokkaa halutessasi linkin otsikkoa ja valitse sopiva esikatselukuva. Sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti, vaikka siitä vaaditaankin linkityksen yhteydessä.


Mukavaa joulunodotusta! :)
. . . . . .

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Viikon kynttilät ja vastaukset IV

Kiitos tämänviikkoisesta haasteesta kuuluu Avelle Ave Katriina -blogiin! Kiitos! :) Aikaisempien viikkojen vastauksia on tämän linkin takana, josta löytyy myös vastaukset tästä puuttuviin, aiemmin vastaamiini kysymyksiin.

Kynttiläkuvat ovat nyt samoja, mitä on näkynyt täällä ja Pienessä teehetkessä jo aiemmin. Kun aikaa on vähän, en ole muistanut enkä ehtinyt kuvailla kynttilöitä, vaikka niitä onkin polteltu päivittäin. Sunnuntaina muuten pääsen vihdoinkin polttamaan adventtikynttilää, joita olen fiilistellyt koko viikon. Täältä löytyy niistä lisää kuvia!

Koneella on myös odottamassa monta kuvaa olohuoneestamme ja sen väri-iloittelusta. Katsotaan, saisinko laitettua ne jossain vaiheessa tänne asti. Meillä nimittäin on täällä siistiä ja suurin osa tavaroista on järjestyksessä. Olen hämmentynyt, mutta riemuissani! Kannatti pyytää siivousapua!


1. Mitä kuuluu? :)

Vähän väsyttää, on nälkä enkä oikein tiedä, mitä tekisin, kun tekemistä olisi aika paljon. Takana on viikko pitkiä päiviä tyttöjen kanssa, mutta onneksi viikonlopulle on tiedossa kivaa tekemistä ja Mies kotona!

3. Mikä on mielipuuhaasi vapaa-ajalla?

Tykkään valokuvata ja nyt viime aikoina on käsityöinnostuskin taas hiipinyt esiin. Myös kirppareiden kiertely on kivaa ja iltaisin vapaa-ajalla tyttöjen nukkuessa on mukava katsoa telkkarista jotain hyvää sarjaa tai pelata Miehen kanssa Menolippu-lautapeliä, johon olen jäänyt koukkuun. Häviän kyllä pelissä aina, mutta lopputulosta lukuunottamatta pelaaminen on kivaa. :D

4. Jos voisit tavata kenet tahansa (elävän tai kuolleen henkilön), kuka se olisi?

Hmm. Joitain menehtyneitä sukulaisia olisi mielenkiintoista päästä tapaamaan. Lisäksi olisi kiva tavata historiallisia kuninkaita ja nähdä, ovatko he oikeasti olleet niin itsekeskeisiä ja lapsellisia kuin monessa elokuvassa ja tv-sarjassa heidät kuvataan.

5. Keräiletkö jotain? Mitä?

Voisin keräillä varmaan vaikka mitä. :D Keräilen tällä hetkellä astioita (jos kaapissasi on turhia, isoja värikkäitä Indiska-henkisiä mukeja, niin tänne saa kaupata niitä!). Kirppareilta katselen aina sillä silmällä vanhoja lasisia lautasia. Tykkään sarjoista ja joudun aina malttamaan mieleni, sillä haluaisin ostaa kokonaisia kirjasarjoja (tällä hetkellä haalin lähinnä Mauri Kunnaksen kirjoja), tv-ohjelmien kaikki kaudet, yhteensopivat korva-, ranne- ja kaulakorut... Kaupassa ihastelen mm. käsisaippua- ja shampoohyllyjä ja haaveilen, että saisin kotiinkin kivat pesuaineväririvit. Sama ilmiö toistuu mm. maustehyllyllä ja näkyy myös meidän maustekaapissa. Niin ja sitten keräilen myös Kivi-tuikkuja, mutta niiden keräilyn olen ulkoistanut äitienpäivälahjoiksi!

Tiedän, että olen hamsteri ja aika hyvin osaan välttää turhien juttujen ostamista ja tyydyn vain kuolaamaan niille kaupassa. Välillä keräilyinto huvittaa itseänikin, mutten ole oikein keksinyt, missä sitä voisi hyvin hyödyntää. :D

6. Millainen olisi unelmien syyspäivä?

Unelmien syyspäivänä heräisimme kaikki aamulla virkeinä ja energisinä omaan tahtiin ilman taaperoherätyskelloja. Oikein täydellisenä aamuna heräisimme Miehen kanssa hieman ennen tyttöjä ja saisimme syödä aamupalan rauhassa ja hiljaisuudessa. Aamupalan jälkeen voisimme käydä porukalla retkeilemässä aurinkoisena syyspäivänä ja palata kotiin syömään jotain oikein syksyistä ruokaa, esimerkiksi lihapataa ja uunijuureksia. Sen jälkeen Untuvikko menisi hyville parin tunnin unille ja heräisi hyväntuulisena ja virkeänä. Myös Tipunen olisi aamu-ulkoilun jälkeen niin väsynyt, että ilmoittaisi menevänsä poikkeuksellisesti nukkumaan ja myös nukkuisi ainakin tunnin. Iltapäivällä voisin pyörähtää kirpparilla ja tehdä käsitöitä tai askarteluja. Myös ilta sujuisi leppoisasti (siis ilman kiljumista ja harmiraivoa) kotona tyttöjen leikkiessä sulassa sovussa yhteisillä leluillaan. Illalla ehtisimme Miehen kanssa sekä katsoa elokuvan että pelata lautapeliä, jonka kerrankin voittaisin.

Ei varmaan ole yllätys, ettei tälle syksylle osunut ihan täydellistä unelmien syyspäivää. :D

7. Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä bloggaamaan?

Tuntuu, että blogi on jäänyt viime aikoina vähemmälle huomiolle, koska aika ei riitä kaikkiin kivoihin juttuihin. Inspiroivaa on kuitenkin huomata, että postauksia käydään lukemassa ja kommentoidaan. Se on supersiistiä, vaikka tunnenkin vähän huonoa omatuntoa siitä, etten itse ehdi kommentoida juurikaan muiden kirjoituksia. Olen myös taas pikkuisen enemmän tutustunut HTML-juttuihin ja inspiroitunut valtavasti, kun sain pari pikkujuttua toteutettua oikein blogin ulkoasun kanssa.

8. Mikä on lempikirjasi?

Täällä Pohjantähden alla on yksi suurimmista lemppareistani ja yleensä vakiovastaus tähän kysymykseen. Jos joskus saan nyt kesken olevan kirjan luettua, niin uusi lempikirjani saattaa olla jossain vaiheessa Mindfulnessia vanhemmille. :D

9. Jos voisit matkustaa mihin vain, niin minne suuntaisit?

Lappiin katsomaan ruskaa, revontulia, lumisia tuntureita tai kevätaurinkoa!

10. Mitä ruokaa teillä syödään eniten?

Kana- tai jauhelihakastiketta sekä riisiä tai pastaa.

Hyvää viikonloppua sinulle! :)

. . . . . .

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

torstai 26. marraskuuta 2015

VIRKKAA: tossut isoäidinneliöistä

Jokin aika sitten kaivoin pitkästä aikaa langat ja koukut esille ja tuunasin hieman talvitakkiani. Kuten vähän arvelinkin, jäin koukkuun! Ajattelin jatkaa helpolla linjalla, joten tällä kertaa toteutukseen pääsivät isoäidinneliöistä tehdyt tossut, joita fiilistelinkin jo instagramissa.

Ostin joskus Oma koppa, NELIÖ - virkattuja variaatioita -kirjan, jossa on valtavasti inspiroivia kuvia töistä, jotka on toteutettu lähinnä vain virkatuista neliöistä. Kirjasta löytyi myös idea ja ohje tossuihin, vaikka näin jälkikäteen totesinkin noudattaneeni ohjetta aika soveltaen. Lopulta en ole ihan varma, onko virkkaustekniikkakaan aina oikea, mutta ainakin tossut tuntuvat jalassa mukavilta eivätkä pikkuvirheet taida pistää silmään. :D

Osallistun tällä postauksella samalla Pieni teehetki -blogin kuukauden teemaan, jossa marraskuussa kerätään postauksia aiheella LÄMPÖ. Jos olet postannut tässä kuussa jotain lämpöön liittyvää, käyhän linkkaamassa postauksesi mukaan! Vielä ehdit!


Tossut eivät ole vaikeat virkata. Sinun täytyy osata tehdä vain ketjusilmukoita ja pylväitä sekä muodostaa niistä isoäidinneliöitä. Pohja on tehty tiiviisti pylvässilmukoilla. Tossut voi varmasti toteuttaa monessa eri järjestyksessä, mutta itse hahmotin etenemisen parhaiten näin:



Tee ensimmäisestä jalkaterän päälle tulevasta tilkusta niin iso, että sen kärjet koskettavat toisiaan jalkapohjassa. 

Isoäidinneliöissä näyttää olevan pieniä eroja ohjeissa. Näissä ruuduissa on aloituksessa 5 ketjusilmukkaa ja ensimmäisessä kerroksessa 3 pylvästä, joiden välissä on 3 ketjusilmukkaa. Sen jälkeen jokaisessa kerroksessa on pylväsryhmien välissä 3 ketjusilmukkaa paitsi aivan kulmassa, jossa ketjusilmukoita on kaksi.


Virkkaa pohjan tilkut. Tilkku on sen kokoinen, että se täyttää varpaiden alle muodostuvan aukon. (Näissä tossuissa isoimman tilkun sivunpituus on n. 17 cm ja pohjatilkkujen n. 9 cm.) Tilkut on tehty tiiviiksi, jotta ne kestävät hieman paremmin kulutusta. Näissäkin aloitus on sama kuin isoäidinneliöissä, mutta toisesta kerroksesta lähtien virkataan jokaisen pylvään kohdalle pylvässilmukka ja lisäksi kulmissa 1 pylväs, 3 ketjusilmukkaa, 1 pylväs. Jokaisella kerroksella yhdelle sivulle tulee siis kaksi pylvästä lisää, yksi kumpaankin reunaan. Jälkiviisaana laittaisin kulmiin enemmän lisäpylväitä, jotta neliö ei kipristyisi. Toisaalta kipristyminen ei haittaa jalassa yhtään, joten toimii se näinkin. :)

Tee pohjaa varten kaksi samankokoista tilkkua.


Tarvitaan vielä kaksi isoäidinneliötä varteen. Tilkun sivunpituus on sama kuin pohjaneliön sivunpituus, näissä tossuissa siis tuo 9 cm.


Yhdistä lopuksi tilkut. Minusta helpointa oli aloittaa nytkin pohjasta, joten ensin kiinnitin isoimman tilkun kärjet yhteen ja kiinnitin varpaiden alle tulevan pohjapalan.


Seuraavaksi kiinnitin toisen pohjapalan kahdesta reunasta kiinni isoimpaan tilkkuun.


Kun tossun muoto alkoi nyt hahmottua, virkkasin varsineliöt paikoilleen: Kiinnitin ne ensin etureunaan ja sitten pohjapalaan. Lopuksi virkkasin takasauman kantapään kohdalla.


Seuraavaksi iltapuhteeksi pääsevät pikkutossut tytöille. Näitä tossuja on sovitettu pieniin jalkoihin monesti ja virkkauksessakin on oltu hengessä mukana omalla koukulla ja langalla / valmiilla tilkullla. Pikkujalat vaikuttavat niin pieniltä, ettei luulisi tossuissa kovin kauaa menevän!

Värikästä loppuviikkoa kaikille ulkona vallitsevasta synkkyydestä huolimatta! :)

. . . . . .

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Helpot harrastukset

Ystäväkirjoissa kysytään usein harrastuksista ja aina pähkäilen, mitkä kaikki niihin lasketaan. Jos ei käy missään vaan ihan vain itsekseen neuloo, onko se harrastus? Toivottavasti, koska muuten harrastuslistani on aika lyhyt!

Tällä hetkellä suosin harrastuksia, joita varten ei tarvitse erityisesti mennä minnekään, laatia tarkkoja aikatauluja tai sitoutua vahvasti. Olen pähkäillyt, että harrastuksista on turha ottaa stressiä - jos aika on muutenkin opiskelujen, töiden tai perheen takia tiukilla, on hassua käyttää vapaa-aikaa asioihin, jotka kuluttavat ja kuormittavat enemmän kuin tuottavat iloa.



Harrastan jumppaa ja onkin kiva päästä kerran viikossa pois kotiympyröistä. Olisin kuitenkin huono sitoutumaan siihen enemmän ja kuntosalien kuukausimaksut menisivät varmasti tällä hetkellä harakoille. Sen sijaan tykkään harrastaa kotona: virkkaan, ehkä pian neulon, kirjoittelen blogia ja valokuvaan. Kaikissa olisi kiva kehittyä ja saada jonkinlaista vertaistukea, mutta helpointa se on tällä hetkellä blogin parissa - kiitos erilaisten blogiryhmien. Haaveena olisi kuitenkin joskus päästä ihan oikealle valokuvauskurssille ja oppia vihdoinkin, miten valokuvia otetaan. Tämä "kokeilen tästä ja katson, mitä tapahtuu" toimii välillä, mutta ei aina.



Kotiharrastuksissa tykkään siitä, että niitä voi toteuttaa juuri sen verran kuin on aikaa - illalla ehtii istua hetken koneella tai päivällä hyvällä tuurilla saa virkattua pari kerrosta tyttöjen kanssa. Harrastukset on helppo ottaa esille ja kerätä pois eikä tarvitse liikkua kodin ulkopuolelle - tosin olisi huippua kuvata välillä jossain todella hienoissa maisemissa ajan kanssa! Kotiharrastusten hyvä puoli on myös se, ettei niiden tekemättömyydestä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa - kurssimaksu ei mene hukkaan, vaikka vain löhöäisi telkkarin edessä.

Tässä muutama kuva viikonlopulta, kun harrastin valokuvausta ruhtinaalliset 15 minuuttia. Instagramissa fiilistelinkin lunta jo viikonloppuna, mutta laitan tänne hieman lisää kuvia. Näitä ensilumikuvia ei blogeissa viime päivinä juuri olekaan ollut! ;)


Molemmat tytöt suhtautuivat lumeen aluksi hyvin ennakkoluuloisesti, mutta erityisesti Tipunen pääsi pian jyvälle siitä, kuinka hienoa on rakentaa lumipupuja, tehdä lumipalloja ja olla pulkan kyydissä. Untuvikko lämpeni asialle hieman hitaammin, mutta suostui eilen jo pulkankin kyytiin!


Mitä sinä harrastat?
Löytyykö harrastuksille aina riittävästi aikaa?

Lisää harrastuskuvia löytyy MakroTex-valokuvahaasteesta!


Pieni Lintu - MakroTex challenge

. . . . . .

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

torstai 19. marraskuuta 2015

Ilahduta veteraaneja kortilla

Yleensä en lue juurikaan mainoksia ja useimmat päätyvätkin avaamatta lehtikeräykseen. Tänään huomio kuitenkin kiinnittyi siniseen Postin jakelukuoreen - mitä on tapahtunut oranssille? Mainoslehdykän sisäsivulla oli juttu veteraaneille lähetettävistä kiitos- ja ilahdutuskorteista: Posti kerää kortteja toimitettavaksi itsenäisyyspäiväksi veteraaneille, joita on vielä 24 000. Onpas mukava idea!

Päätimme tyttöjen kanssa osallistua korttitalkoisiin. Ajatuksena oli tehdä itsenäisyyspäivän kynttilöitä, mutta suunnitelmat muuttuivat Tipusen löydettyä laatikosta pupumallin. Kai puputkin voivat juhlia itsenäisyyttä? Ja onhan kynttilä jo aika käytetty idea, vaikka jonkin aikaa yritinkin siitä pitää kiinni. Pupumalli taitaa olla peräisin jostain Taika-lehden pääsiäisnumerosta.


Kortit valmistuivat tiimityönä: Untuvikko 1 v taiteili taustalle revontulia puuväreillä ja Tipunen 2,5 v liimasi taivaalle tähtiä ja rypisteli lunta. Äiti auttoi pupujen leikkaamisessa sekä tekaisi haarukkarusetteja, joiden ohje löytyy täältä.


En oikein keksinyt, mitä saatesanoja korttiin laittaisimme, mutta ehkä lyhyt ja ytimekäs viesti on paras?


Samalla tuli vihdoinkin kokeiltua, miten tekstiä voisi koukeroittaa. Tuo on tehty nenä kiinni Googlen kuvahaussa, mutta ehkä joskus koukeroista tulee vähän luontevampia. :D Taidanpa tietää, miten kirjoitan tänä vuonna joulukortit!

Jos innostuit myös ideasta, niin vielä ehtii osallistua! Omat kortit pitää lähettää viimeistään 25.11. osoitteeseen Posti Oy, Postikorttikampanja veteraaneille, PL 7230, 00002 Helsinki. Sieltä kortit lähetetään eteenpäin oikeisiin osoitteisiin. Lisää kampanjasta voit lukea Postin sivuilta.

Kivaa torstai-iltaa sinullekin! :)

. . . . . .

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Aamupalalla

Tällä viikolla MakroTex-valokuvahaasteessa kuvataan teemalla aamupala. Haastetta tosiaan oli valtavasti, sillä valo ei millään meinannut riittää!


Meillä aamupala on hyvin, hyvin kaavoihin kangistunut: tytöille puuroa, puuroa ja puuroa ja äidille leipää ja teetä. Puurossa on toiveiden (ja saatavuuden) mukaan joko marjoja tai hedelmäsosetta ja lopuksi saa vielä leipää lisäksi. Toisinaan tarjolla on myös kurkkua, tomaattia ja paprikaa, mutta hieman aamusta riippuen ne saattavat myös jäädä jääkaappiin.



Minulla on meneillään vaihteeksi maksamakkarakausi, ja sitä on kiva saada leivän päälle. Kuvat on otettu lauantaina, jolloin suuntasin käsityömessuille, joten söin extrana jogurttia ja marjoja. Puurot sen sijaan eivät houkuttele yhtään, joten muu perhe hoitaa niiden popsimisen.


Tämänhetkinen teelempparini on Forsmanin Inkivääri Sen Cha, joka ei ole ollenkaan niin väkevää kuin jotkut muut inkivääriteet. Teemukista löytyy kuitenkin hyvin vaihtelevasti milloin mitäkin - joskus mustaa teetä Tiikerin päiväunen muodossa ja joskus jotain maustettua vihreää teetä.


Sytytän yleensä aamupalapöytään ainakin yhden kynttilän. Muutenkin syömme useimmiten hieman hämärässä ilman kattovaloa, joten kynttilä tuo mukavasti valoa ja rauhallista tunnelmaa. Joskus meillä oli tapana tehdä viikonloppuisin hieman tavallista hienompi aamiainen, mutta joistain alle metrin mittaisista syistä johtuen tuo tapa on ollut viimeisen vuoden tauolla. Ehkä sitten taas joskus!

Meidän aamupalamme ovat melkoisen itseään toistavia ja tärkeää niissä on helppo ja nopea valmistus, joka onnistuu vaikka puoliunessa. Plussaa on, jos se on oikeasti hetivalmis ilman pilkkomista tai hienosäätöä ja sen saa tuupattua kahden nälkäisen linnunpoikasen eteen ilman, että tee ehtii kovin pahasti jäähtyä. Nyt saa siis ehdottaa näppäriä ja kivoja aamupalalisäkkeitä! :) 

Pieni Lintu - MakroTex challenge

. . . . . .

Tipulaa voit seurata Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

lauantai 14. marraskuuta 2015

5+3 oivaltavaa kädentaitajaa

Pyörähtelin tänään Tampereella Kädentaidot-messuilla ja kuten aikaisempinakin vuosina, löysin vaikka mitä mielenkiintoista. Ihanaa, että yhdestä paikasta löytyy erityylisiä kädentaitajia laidasta laitaan!

Tällä kertaa olin messuilla blogistina, mutta en ollut siellä todellakaan yksin, sillä...


...valtavasti muitakin vietti lauantaita käsitöiden parissa!

Loppupäivää kohti voimat alkoivat hieman huveta, mutta ehdin löytää monia hauskoja oivalluksia näytteilleasettajien joukosta. Yrityksen nimeä klikkaamalla pääset heidän kotisivuilleen, josta ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa kuvia tuotteista! Ja hei, jos olet menossa messuille sunnuntaina, niin käyhän kurkkaamassa näitä paikanpäällä! :)


Asmi valmistaa kierrätysmateriaaleista mm. koruja ja laukkuja. Hämmästyin, kuinka upeaan muotoon esimerkiksi pyörien sisäkumi voikaan muuttua! Kuvia Asmin tuotteista voit käydä kurkkaamassa facebook-sivuilta ja livenä niitä löytää Kuopiosta ja Helsingistä. Kädentaidot-messuilla Asmi on paikassa A 141.


Messuilla oli valtavasti erilaisia koruntekijöitä ja kauniita koruja löytyikin monesta pöydästä. Kiinnitin kuitenkin huomiota Helmipöllön koruihin, sillä ne poikkesivat valtavirrasta. Joukosta löytyi esimerkiksi valtavan oivaltavia ja kauniita kellokoneistoista tehtyjä koruja sekä hauskoja kalvosinnappeja ja solmioneuloja, joissa koristeena oli mm. Einsteinin kuva tai E=mc2-lauseke. Huikea lahjaidea kotikeksijöille! Messuilta Helmipöllö löytyy paikasta A 832.

Idealahjat

Valitettavasti yrityksellä ei ole nettisivuja, mutta messupöydästä löytyi hauskoja, pieniä arkea helpottavia tavaroita. Valtaosa liittyi ruoanvalmistamiseen tai säilyttämiseen, mutta itse bongasin pöydästä tämän:


Markka, jolla saa napattua kaupassa ostoskärryt käyttöön! Idealahjojen pöytä on messupaikalla A 1019.


Viimeaikoina somessa on kohistu paljon heijastavista taikaviitoista ja ilmeisesti heijastinliivien myynti on jopa hieman noussut. Katselin Vinkeen heijastinliivejä jo viime vuonna, mutta silloin ne jäivät ostamatta tyttöjen matkustaessa lähinnä rattaiden kyydissä. Nyt molemmat kuitenkin touhottavat vapaina, joten liiveille on käyttöä pimeän tullessa koko ajan aikaisemmin ja aikaisemmin. Kun lapselle ostaa taikaviitan, niin tottakai sen pitää olla mieleinen - minäkin löysin onneksi rekiltä PUPUN!


Vinkee ilahduttaa väreillään ja kuvillaan messupaikalla C 222.


Syksyihminen löysi koruparatiisin! Koruissa yhdistyy luonto, keskiaika ja syysvärit, joten ei liene ihme, että pysähdyin pöydän äärelle. Ihastuin lehdenmallisiin koruihin ja bongasin myös kauniita lehtikoristeisia nutturatikkuja. Ollapa pitkät hiukset! Kuvia koruista löytyy parhaiten facebookista ja messuilta paikalta P 155.


Ylläolevien lisäksi minun ja messukaverini huomion kiinnitti mm. Mariel Design, joka on tamperelainen käsityökoruja valmistava perheyritys. Pöytä oli täynnä erilaisia, kauniita koruja! Messukaveri tykästyi näihin sulkakorviksiin, mutta itse ihastelin esimerkiksi korvakoruja, joissa on aito kukka sisällä. Kauniit, yksityiskohtaiset korut löytyvät messuilta paikalta C 708.

Lisäksi kannattaa käydä kurkkaamassa pidempiaikaisia lemppareitani Pauliina Rundgren HandiCraftsia (upeaa emalointia koruissa ja sisustustavaroissa, A 814) sekä Minna Suurosta (värikkäät vaatteet ja asusteet, E 424).

. . . . . .

On todella hienoa, että löytyy ihmisiä, joilla on taitoa ja rohkeutta toteuttaa itseään kädentaitojen parissa yrittäjinä! Jos olisin valtavan äveriäs, kuluttaisin näilläkin messuilla järkyttävän määrän rahaa, sillä niin paljon sieltä löytyy kauniita ja hyödyllisiä tuotteita. Erään näytteilleasettajan mukaan taloudellinen tilanne näkyy myös messuilla, sillä suuresta kiinnostuksesta huolimatta tuotteita ei ole mennyt kaupaksi samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Vaikka kotimainen tuote onkin kalliimpi kuin halpaketjun vastaava, on se myös paljon enemmän kuin pala kangasta, keramiikkaa tai lasia.


. . . . . .

Tipulaa voit seurata Facebookin, Bloggerin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

torstai 12. marraskuuta 2015

Salaisen jouluystävän ensimmäinen lahja

Huomasin syksyllä, että Kohti Joulua -blogissa pyörii Salainen jouluystävä -lahjarinki. Jouluhömppääjänä lähdin tottakai innoissani kokeilemaan, miten rinki toimii. Oli valtavan kutkuttavaa saada sähköpostiin oman lahjomiskohteensa tiedot ja miettiä, mitä kivaa hänelle lähettäisin. Lahja oli mitä ilmeisimmin mieluinen, joten innolla lähden kokoamaan toista pakettia!

Tällä viikolla viimein sain itsekin paketin Salaiselta jouluystävältäni. Paketista löytyi tuikitarpeellisia joulumausteita sekä muutama ohje niiden hyödyntämiseen. Jauhettu muskottipähkinä onkin minulle uusi tuttavuus, joten mielenkiinnolla lähden maistelemaan, miten se sopii joululeipomuksiin. Lisäksi paketista löytyi kaksi lasista sydänkoristetta, joille pitääkin etsiä sopiva ripustuspaikka.


Kiitos Salaiselle jouluystävälle! :)

Olen huomannut, että tämänkaltaisia vaihtorinkejä on monesta eri aiheesta. On ainakin herkkuvaihto, käsityörinki ja postikorttien lähettelypiiri. Hauska idea ja hienoa, että joku jaksaa pyörittää hommaa!

Oletko sinä osallistunut johonkin vaihtorinkiin?
Millainen kokemus se oli? 

Kivaa torstaita sinulle! :) 

. . . . . .

Tipulaa voit seurata Facebookin, Bloggerin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

tiistai 10. marraskuuta 2015

Marraskuinen pakkasaamu

Pitkästä aikaa luontokuvia MakroTex-haastevastaukseeni!

Tässä muutama kuva eräältä marraskuiselta aamulta, kun mittari näytti -1 ja maa oli kauniin huurteen peitossa - siispä runsaasti kylmiä lehtiä, parvi tilhiä ja pari kierivää lapsukaista.









Pieni Lintu - MakroTex challenge

Kaunista marraskuun tiistaita sinulle! :)

. . . . . .

Tipulaa voit seurata Facebookin, Bloggerin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

torstai 5. marraskuuta 2015

Näin teet vaippakakun (ilman liimaa ja hampaiden kiristelyä)

Olen monesti ihastellut hienojen vaippakakkujen kuvia netissä ja pohtinut, koska voisin sellaisen itsekin tehdä. Tässä eräänä päivänä ystäväni kasvavaa vatsaa katsellessani hoksasin tilaisuuteni tulleen ja laitoin kakun heti toteutukseen. Tällainen siitä lopulta tuli!


Kakkupohjaan tarvitset

1 pkt 2-koon vaippoja (tässä kakussa on 32 Liberon vaippaa eli paketista jäi 4 käyttämättä)
vessa- tai talouspaperirullan (vessapaperirulla = yksikerroksinen kakku, talouspaperirulla = kaksikerroksinen kakku, vessapaperirulla + talouspaperirulla yhteenteipattuna = kolmikerroksinen kakku)
silkkinauhaa tai muuta vastaavaa
kumilenkkejä
irtopohjavuoan reunat (tässä kakussa käytössä oli halkaisijaltaan 22 cm:n vuoka)
pahvia tai kartonkia sekä halutessasi jotain koristusta sen päälle, tässä kakussa on kakkupaperi


Tee näin

1. Rullaa vaipat rullalle ja kiinnitä kumilenkeillä. Täytä kiinnilukittu irtopohjavuoka vaipparullilla ja laita keskelle vessa- tai talouspaperirulla. Saat kakkuun siistin reunan, kun käännät vaipparullien reunakohdat keskustaan päin!
2. Vedä kumilenkit pois vaipoista ja solmi nauha kakun ympärille.
3. Avaa irtopohjavuoka ja nosta pois. Jos päätät tässä vaiheessa tehdä alkuperäistä korkeamman tai matalamman kakun, keskustarullan vaihto onnistuu vielä helposti!
4. Asettele vaipat talouspaperirullan ympärille ja kiinnitä nipuksi nauhan avulla. Vedä kumilenksut pois.
5. Koristele kakku.

Jos teet kolmikerroksisen kakun, kannattaa irtopohjavuoan reunoja käyttää apuna myös keskimmäisessä kerroksessa!


Kakun alle saa tehtyä alustan esimerkiksi pahvilaatikon reunasta tai kartongista. Ympyrän piirtämisessä irtopohjavuoka on jälleen näppärä apu ja alustan saa koristeltua nopeasti kiinnittämällä sen päälle kaksipuoleisella teipillä kakkupaperin. Tässä kakussa kakkupaperin pitsireuna on käännetty pohjan puolelle ja kiinnitetty teipillä.


Täytteet

Kuten monessa muussakin asiassa, myös vaippakakussa vähemmän on enemmän - jos kakkuun laittaa paljon isoja esineitä kuten tuttipulloja ja pehmoleluja, se alkaa helposti muistuttaa enemmän tavarakasaa kuin kakkua. Keskityin kakussa pieniin lahjoihin, joista on vauvan lisäksi iloa toivottavasti myös äidille.




Tästä kakusta löytyy pari tuttia ja heijastin talvivauvalle sekä äidille huulirasva ja korvakorut. Geishat sopivat hyvin väriteemaan ja kakunkoristeena on suloinen KappAhlin uniriepu. Sen saa juuri ja juuri tungettua talouspaperirullan sisälle, mutta sen sijasta keskiputken voi täyttää esimerkiksi makeisilla. Yksi tekokukka kakun päällä voisi myös olla aikas kiva!


Makeiset on kiinnitetty kakkuun kaksipuoleisella teipillä. Kiinnitys ei ole kovin vahva, mutta riittävä siihen, etteivät suklaat lähteneet irti kuljetuksen aikana. Monessa kakkuohjeessa ohjeistetaan liimaamaan keskirulla kiinni alustaan, mutta ainakaan nyt se ei ollut ollenkaan tarpeen - kakku on tiivis paketti ja pysyy hyvin kasassa ja paikoillaan. Geishat reunoilla ovat pieniä stoppareita kakun liukumiselle ja tämän liimattoman kakun sai kuljetettua linja-autossakin rattaiden aisassa ehjänä perille.


Minähän tosiaan valitsen yleensä aina vauvoille vihreää, keltaista ja violettia. Nyt höpsähdin ihan täysin vaaleanpunaiseen. :D

Oletko sinä tehnyt tai saanut vaippakakun?
Mikä oli sen hittijuttu? :) 

Ja ihan mielenkiinnosta tuli mieleen - loukkaantuisitko, jos tietäisit (ja muut tietäisivät) hyvin varmasti odottavasi poikaa, mutta saisit vaaleanpunaisen kakun? Tai toisinpäin odotat tyttöä ja saat vaaleansinisen kakun? Näin ei siis tässä tapauksessa käynyt, mutta tulipa vain mieleen, millaisen vastaanoton tuollainen värijekku saisi aikaan.

. . . . . .

Tipulaa voit seurata Facebookin, Bloggerin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!